TARINANI
Vuosia tunsin olevani prosessissa. Matkalla jonnekin. Niinpä vuoden 2014 aloitin uuden muistikirjan kanssa, jonka ensimmäiselle sivulle kirjoitin "minun näkyni". Sitä lähdin etsimään ja kyselemään. Lopulta kokonaisuus alkoi hahmottua. Langanpäät vetäytyivät yhteen, kietoutuivat ja langan punainen väri alkoi vahvistua. Minusta tuli yhteisövalmentaja.
Olen pohjakoulutukseltani nuorisotyöntekijä ja teinkin työtä seurakunnassa kymmenisen vuotta. Sen jälkeen työskentelin seitsemän vuotta järjestökentällä. Lisäksi toinen "työni" on nuoresta lähtien ollut vastuunkanto kotiseurakunnassani, yhteisöllisyyden synnyttämisessä sekä luottamustehtävissä.
Olen kouluttautunut fokusoiden erityisesti valmennuksen, työnohjauksen ja yhteisöjen kehittämisen saralla. Olen Mestarivalmentaja, sertifioitu MCID Professional Coach sekä sertifioitu Tiimiakatemia® Team Coach. Parhaillaan kouluttaudun ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi.
Työssäni valmennan laaja-alaisesti niin yhteisöjä, yksilöitä, yrityksiä, kuin toimijoita julkisella puolella sekä kolmannella sektorilla.
Erikoisosaamiseni ja näkyni on olla mukana siinä työssä, joka auttaa kohtaamaan ympäristön ja kulttuurin muutoksen, suhteessa johtajuuteen ja yhteisöllisyyteen. Haastan tutkimaan eri osapuolten identiteettiä ja sen mahdollista muutostarvetta. Haluan olla auttamassa sellaisen toimintatavan löytämisessä, jossa jokaisen potentiaali pääsee valloilleen ja ihmiset toimivat rinnakkain yhdessä rintamassa.
TYÖKOKEMUS
Yrittäjä, yhteisövalmentaja
Kaikuluotain valmennus
2017 -
Koordinaattori
Uusi Verso / Tampereen seurakunnat
2022 -
Sertifioitu
MCID Professional Coach
MCID Oy
2017 -
Yksilövalmentaja
Aamos Group Oy
2021 - 2021
Yhteisövalmentaja ja vapaaehtoiskouluttaja
Sley ry.
2016-2017
Yhteisökoordinaattori
Hengen uudistus kirkossamme ry. 2016-2017
KOULUTUS
Työnohjaaja koulutuksessa
Stepbystep, 2021 - 2023
Sertifioitu
MCID Professional Coach
MCID Oy, 2019
Sertifioitu
MCID Team Coach
MCID Oy, 2018
Sertifioitu
Tiimiakatemia® Team Coach
Tiimiakatemia Global, 2017
Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto
Tampereen ammattikorkeakoulu, 2016
MCID Mestarivalmentaja, valmentavan johtajuuden ja tiimivalmentamisen valmennusohjelma
Tiimiakatemia Global, 2016